takaisin
 

Jäsenesittely

 

Hannaa on pienestä pitäen kiehtonut koirat. Koiraharratukseen
hän tutustui mm. dogsitter-toiminnan kautta. Hän valmistuikin dogsitteriksi keväällä 2005 ja pari viikkoa sen jälkeen kotiin tassutteli pieni kultainen pentu, Daco.


 

Hanna Pohjatalo

 
 

Hanna opiskelee ensimmäistä vuottansa Pori Lyseossa. Koulun ohella aikaa riittää ahkeraan harrastamiseen. ”Dacon kanssa harrastamme monia eri lajeja. Kaikissa on oma viehätyksensä ja kaikki sopivat omalta osaltaan meille hyvin. Harrastamme ohjatusti TOKOa ja agilitya, näyttelyissä pääsee pyörähtelemään välillä ja mätsäreissä aina silloin kun niitä on lähellä”, kertoo Hanna.


Hanna aikoo myös kisata Junior handlerissa mahdollisimman aktiivisesti vuoden 2007 loppuun. Tästä hän kiinnostui pari vuotta sitten ystäviensä kautta, ja varsinaisen harrastamisen hän on aloittanut tämän vuoden alusta.”Olen päässyt kokeilemaan hyvin monien kultaisiennoutajien esittämistä. Näyttelyissä minua saakin aina pyytää kehään koiran kanssa jos joku apua tarvitsee!”, vihjaisee Hanna iloisena. Hienosta osaamisesta kertoo myös saavutus tämän kesän Golden Ringin kesäleirin Junior handler -show:ssa, josta tuloksena BIS-1.


”Daco on reipas, vilkas, energinen, utelias, oppivainen ja ystävällinen. Se tutustuu uusiin asioihin häntä vinhasti heiluen, joskus jopa vähän liiankin rohkeasti. Harrastaminen Dacon kanssa on mukavaa, sillä se rakastaa toimintaa ja energiaa riittää. Se saa kuitenkin usein hepuleita (silloin juoksee hulluna ympyrää) ja sählää vähän turhan paljon, mutta hauskaa on ja haastetta löytyy”, kertoo Hanna 1,5 vuotiaasta tassutelijastansa.

Mennyt kesä oli Hannalla täynnä koira-aiheista toimintaa. Pitkien lenkkien ja treenailun lisäksi vietti hän Dacon kanssa viikon GR:n kesäleirillä Vehmaalla, toimi muutamia kertoja apukouluttajana tokossa, teki dogsitter hommia ja kävi näyttelyissä. Tulevaisuuden harrastussuunnitelmista tiedusteltaessa Hanna kertoo mejän kiinnostavan tällä hetkellä eniten.