takaisin
 

Jäsenesittely

 

Hannu Pruuki asuu perheineen Kauvatsalla,ääksjärvestä ja mansikkamaista tunnetusta kokemäkeläisessä kylässä. Ikää on kertynyt karvan verran yli 40 vuotta. Ammatiltaan hän on mielenterveyshoitaja ja työskentelee Harjavallan Sairaalassa. Perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kolme poikaa.


 

Hannu Pruuki

 
 

Ensimmäisen koiran Hannu hankki 80-luvun lopulla. Se oli suomenpystykorva, jonka kanssa hän harrasti paljon supikoiran metsästystä. Ensimmäinen kultainennoutaja, Sunny, tuli taloon vuonna 2002. ”Sunny on toiminut hyvin sorsannoutajana. Taipumuksia olisi kyllä moneen juttuun, koira on ”kymmenottelija”
eli missään ei mikään superhyvä, vaan tulee laajalla rintamalla.”, kertoo Hannu 5-vuotiaasta noutajastaan.


Tuohikorven Kennel siirtyi Hannun omistukseen vuoden 2001 alussa Pertti Tuohiniemeltä. Oma kasvattajan ura alkoi keväällä 2002, jolloin suomenpystykorva Linkkarin Dala sai ensimmäiset pentunsa. Dalan toinen pentue syntyi syksyllä 2004 ja tästä pentueesta jäi kotiin kasvamaan Usva. Ensimmäinen kultainennoutajapentue syntyi heinäkuussa 2006, pentueesta jäi kotiin Oona.

”Kasvattajana, sekä pystykorvien että kultsujen, pidän tärkeänä rodunomaisuudenja alkuperäisten käyttöominaisuuksien
säilyttämistä ja kehittämistä. Pennuista pitäisi tulla parempia, kuin emä.”, selvittää Hannu. Hän myös painottaa, että yhteistyö kasvattajan, uroksen omistajan ja pentujen omistajien kanssa on tärkeää.

Hannu kertoo, että koirat ovat olleet hänelle aina kavereita, harrastusvälineitä ja myös perheenjäseniä. Koirat ovat myös koko perheen harrastus. Vaimo Elina käy mielellään toko- ja taipparikoulutuksissa sekä rentoutuu pitkillä metsälenkeillä. Aktiivisena harrastajana Hannun vapaa-aika kuluu monimuotoiseen luonnossa liikkumiseen: metsästys, kalastus ja luonnon seuranta ovat lähellä sydäntä. Hän on myös käynyt linnunhaukkukokeen palkintotuomarikurssin vuonna 2000 ja linnunhaukkukokeen koetoimitsija kurssin vuonna 2004. Monen muun jutun ohella hän kuuluu lisäksi etsintäryhmään (kadonneita ihmisiä), jossa hän toivoisi vielä voivansa kokeilla siihen tarkoitukseen koulutettua koiraa. Myös kaikki muutkin ”oikeat” työt esim. haavoittuneen sorkkaeläimen (hirvi, peura ja kauris) etsintä kiinnostavat.

Kultainennoutaja rotuna saa Hannulta paljon kiitosta. ”Sitä voi käyttää oikeastaan mihin vain; metsästykseen, moneen
kilpailuun (nome, agi, toko, mejä) ja näyttelyihin. ”Olen varma, että meillä on aina kultainennoutaja!”, kehaisee Hannu kasvattamaansa rotua vielä lopuksi.

[Hannun kotisivut]